Lapin Lukko

painijaosto

  
  

Elias 19. MM-kilpailuissa

Lapin Lukon Elias Salmela otteli kaksi matsia Ateenan MM-kilpailuissa. Tasauskierroksella Elias kohtasi Intian Sonu Sonun. Intialaisen tasosta ei ollut etukäteen mitään tietoa mutta se selvisi kyllä ensimäisessä matsissa. Sonu voitti ottelun pv 1-8 ja Eliaksen kohtalo oli jäädä odottamaan keräilyeriä, josko Sonu yltäisi finaaliin. Odotukset Intian pojan finaalipaikasta eivät olleet korkealle kun kaaviossa seuraava vastus oli RUS, kolmantena vastassa MM ja EM mestari Georgiasta ja semifinaalissa GER. Sonu kuitenkin hoiteli matsin kerrallaan ja eteni 58 kg sarjan finaaliin joten Elias pääsi keräilyssä koittaan pääsystä pronssimatsiin.

Elias vs. Sonu Sonu IND

Ensimmäisenä keräilyssä vastaan tuli Sergey Aleksandrovitch Chigirev Venäjältä. Eliakselta keräilymatsi oli jo paljon parempi kuin ensimmäinen, heitto yrityksiä tuli, paini oli paljon irtonaisempaa ja vahvempaa. Venäjän poika oli kuitenkin vahvempi ja napsi pisteitä ulosmenoilla ja aktiivisemmalla painilla. Matsin lopussa Eliaksella oli hyvä paikka kravatista kääntää neljä pistettä mutta Chigirev passasi siitäkin hyvin itselleen kaksi pistettä. Keräilymatsista Eliakselle 0-5 tappio ja ensimmäiset MM-kilpailut olivat paketissa.

Intian Sonu hävisi 58 kg sarjan finaalissa Iranin Mohsen Madhanille 14-3 joten ihan päätyyn saakka ei Intian pojan taidot riittäneet. Venäjän Chigirev eteni pronssiotteluun jossa voitti Saksan Samuel Bellscheidtin 2-0. Elias siis hävisi sarjan hopea- ja pronssimitalisteille joten kovimmasta päästä olivat vastukset tällä kertaa. Eliaksen lopullinen tulos oli sija 19.

Elias vs. Sergey Chigirev RUS

Kr-room 58 kg tulokset: 1. Mohsen Fathollah MADHANI IRI 2. Sonu SONU IND 3. Kosei TAKESHITA JPN 3. Sergey Aleksandrovitch CHIGIREV RUS 5. Ivo Krasimirov ILIEV BUL 5. Samuel BELLSCHEIDT GER 7. Maxim CANTER MDA 8. Adilet SISSEMBAYEV KAZ 9. Giorgi SHOTADZE GEO 10. Yahor KHAKHLOU BLR 11. Nathaniel Oscar Louis PHILLIPS SWE 12. Akylbek KUTTUBEK UULU KGZ 13. Mustafa Safa YILDIRIM TUR 14. Maksym LIU UKR 15. Malik Elijah JOHNSON USA 16. Abdelmalek MERABET ALG 17. Montassar NASRAOUI TUN 18. Rajmund FARKAS HUN 19. Elias Juhani SALMELA FIN 20. Vit LEBL CZE 21. Radik RAKHMATULIN ISR 22. Vilius SAVICKAS LTU 23. Hasan MAMMADLI AZE 23. Luka PRIHISTAL CRO 25. Hassan Shaya S ALHARTHI KSA 26. Hector SANCHEZ ZAPATA MEX 27. Georgios NIKOLOPOULOS GRE

Copyright © 2011. All Rights Reserved.